torstai 27. maaliskuuta 2008

Terve vaan, pitkästä aikaa.

No ompas tämä blogin päivittäminen nyt vaikeeta. Aina vaan jää kirjoittelematta, vaikka on usein mielessä kun muiden blogeissa surffaan melkein päivittäin. Me ei olla kummempia puuhattu, siksi ei siis päivitettävää ole ollut. Me vaan istutaan. Eli siis koiraterapeutin määräämiä rauhoittumis- ja keskittymistreenejä vedellään läpi, hävettävän laiskasti, vaikka päivittäin pitäisi. Ne on osoittautuneet kyllä oiviksi harjoituksisksi, ei ole tuo rauhoittuminen paikalleen Väinölle mikään helppo juttu - tähän samaistunee jokunen muukin dallun omistaja? ;) (Terveisiä vaan Leevi Lapaselle sinne Haapalaan \o_ )

Ensiviikolla toinen koulutuskäynti, siitä tulen sitten kertoilemaan kuulumisia.

sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Koulumuutusta.

HMM! Nyt ei voi taas käsittää.

Mä saan ihan tajuttomat määrät nameja, jos vaan istun paikallani. Mun ei siis tarvi tehdä mitään muuta! Tosin, se paikallaan istuminen on ihan älyttömän tylsää. Ennemmin mä vaikka söisin keppejä tai nuuskisin jonkun pissaa, kun palelluttaisin kuninkaallista ahteriani hyytävän kylmässä maassa. (Ei muuten VOI tehdä hyvää sukukalleuksillekkaan!) Mutta joskus mä mamman mieliksi niin kuitenkin teen. Se esittää vaikka mitä discotansseja mun edessä, joten ihan viihdyttäväähän sitä on katsella siinä istuskellessaan. Sitten kun saa palkaksi vielä nakkia, niin kaikkihan on paremmin kuin hyvin.

Mamman mieliksi harvensin meijän pihan pusikoita, päässyt musta vähän rehottamaan liikaa;





Hyi yök, tikkuja suussa!

torstai 14. helmikuuta 2008

Zabavan Dimka

Kävin kamerahäiriköimässä Leeviä (Z. Dimka), joka antoi näytteitä miten pallolla pitää leikkiä:

Klikkaa kuvaa jos tahdot nähdä sen vähän isompana!















perjantai 8. helmikuuta 2008

Koulutuskäynti yksi.

Käynti koiraterapeutilla meni hienosti! Väinö oli ihastuttava oma itsensä; Höselsi, höselsi, pyöri, hyöri ja intoili. Kouluttaja sai siis hyvän kuvan siitä, mitä Väinön kanssa olo on. ;) Vajaa pari tuntia vierähti kyselyiden parissa, samalla otettiin kontaktitreeniä ja seuraava käynti sovittiin kuuden viikon päähän. Nyt on kotiläksyiksi iso pinkka rentoutusharjoituksia sekä ohjeet perushuomioimattomuudesta. (Samat ohjeet annoin myös toiseen dalluperheeseen, Leevin päänmenoksi. ;) ) Nyt vaan kovaa reenausta kotosalla, harjoitukset ovat todella yksinkertaisia, mutta Väinölle vaativia. Harjoitusohjelma on 15 päivän mittainen, mutta Väpälle varattiin sen suorittamiseen 6 viikkoa. Ei kannata heti odottaa liikoja. Myös muita rauhoittumisharjoituksia kouluttaja näytti kädestäpitäen. Olen todella tyytyväinen ja rahoille tulee varmasti vastinetta, tästä on hyvä lähteä liikenteeseen.

Saatiinpa kehujakin, Väinö on kuulemma todella fiksu ja siinä on potentiaalia vaikka mihin. Koiratanssia hän suositteli meille myös, jahka saadaan Väinö vähän rennommaksi! :)

Uusia kuvia ei nyt ole, allekirjoittanut ei jaksa ladata niitä kamerasta, joten pirsitykseksi silti loppuun jotain; Kollaasi kun pääsin leikkimään uudella kuvankäsittelyohjelmalla. :D

maanantai 4. helmikuuta 2008

Lumileikkejä.

Lumi on iloinen asia pienen dallun elämässä:















Huomenna koulutus, siitä tulen kertomaan sitten huomenillalla.. :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Uusi viltti.

Hmpf.
Mä en tajua. Mamma on olevinaan mammalomalla ja silti se ei pysy kotona mun seurassa niinku kakskyytneljäseittemän. Mitä tää tämmönen on?! Oon mököttänyt, esittänyt surkeeta ja tekeytynyt mahdollisimman pienen näköseks kun mamma lähtee kotoo. Ei auta! Eilenkin se oli jossain Kikeassa koko päivän. Hyvä juttu on, että mä sain tuliaisia, uuden viltin! Kissat varasti ja omi mun edellisen, mutta nyt mulla on uus ja aijon pitää siitä hyvää huolta. Pirhanan röyhkeet katit! Se viltti on hiano ja punanen, kattokaa vaikka:



Olin just komeusunilla ku mamma tuli häikkimään.



Kerroin vitsin, mut yllättäen mamma ei tajunnu.



Ainii, nyt on kuulemma lähteny jotai tieduusteluita niille kouluumuttajille. En tajuu. Mut mamma näyttää jotenkin tyytyväiseltä itteensä ja mutisee yksinään jostain mun pään menosta. Ei se ymmärrä, että ei mun pää oo menossa mihkää.

maanantai 14. tammikuuta 2008

Kuvia!

Voi videt! Mamma on höyrynnyt nyt jonkun aikaa jostain kouluuttamisesta ja että sen pitäis mulle löytää semmonen kouluumuttaja. Mikähöän se on? Mä kuulemma kaipaan semmosta kovin, kun mammalla ei jotkut rahkeet riitä mun kanssa. Mä olen kyllä ihan sitä mieltä, että jos mammalla alkaa rahkeet loppumaan, niin sen kantsis laittaa ne vikat rahkeet mun ruokaan eikä mihkään kalliisiin kouluumuttajiin!

Sitä paitti se osti uuden kamerattimen, ois säästänyt nekin rahkeet!
Mutta poseerasin sen mielksi, ei näin komeeta otusta kannata jättää kuvaamatta;